Mikko Perkoila & Vinkulelu – Prinsessa ja viisauden portti -kirja ja cd-levy
Mikko Perkoila on jo ansaitulle taiteilijaeläkkeelle vetäytynyt, mutta sieltä käsin edelleen lastenmusiikin parissa vaikuttava musiikin ammattilainen. Hänellä on mittava ura ja tuotanto, jonka aikana hän on kokeillut kaikenlaista työväenlauluista kevyen musiikin kautta lastenmusiikkiin. Hän on laulaja, lauluntekijä ja soitinrakentaja, jonka työpajoissa syntyy soittimia vaikka mehupilleistä tai sählypalloista. Perkoilan mukana soittavan Vinkulelu -yhtyeen muodostavat viulisti Risto Tuura ja sellisti Mika Seppänen, ja levyllä on mukana muitakin avustavia soittajia. Kun kyseessä on musiikkisatukirja, ei voi olla mainitsematta kirjan kuvituksesta vastaavaa Susanna Poukkaa. Kuvituksessa on pelkistetty, hieman naivismiin kallellaan oleva tyyli, jossa on hyvin omaperäinen toteutus. Kuvitus on askarreltu kartongista leikkaamalla, liimattu, asemoitu ja sitten kuvattu. Kirjassa on runomuotoinen tarina, jota voi esittää vaikka näytelmänä, ja se onkin tehty alun perin tilaustyönä lohjalaiselle ala-asteelle. Näytelmän kantavana teemana on, että jokaisella on oikeus tehdä virheitä ja oppia niistä, tai niin kuin näytelmässä sanotaan: ”Muistakoon nyt jokainen, ken viisasta ja tyhmää vertaa: viisas on se, joka ei tee samaa mokaa montaa kertaa.”
Levyn ensimmäiseltä raidalta löytyy tarina kokonaisuudessaan taitavasti riimitellyine välikertomuksineen ja lauluineen. Sen jälkeen jokainen laulu on kuunneltavissa vielä erikseen. Kertomuksessa prinsessa haluaa maailman kauneimmaksi ja matkaa noidan luokse, joka palkkioksi taikavoimin toteutetusta kokonaisvaltaisesta ulkomuodon-muokkauksesta vaatii itselleen prinsessan lemmityn, jonka hän muuttaa lohikäärmeeksi. Vuorten viisas saa prinsessan katumaan ja pyytämään anteeksi turhamaisuuttaan, jonka jälkeen noidan taikojen rauettua prinsessa saa prinssinsä ja palaa takaisin entiseen ulkomuotoonsa.
Koska levyn kappaleet muodostavat eheän ja tarinaa eteenpäin vievän kokonaisuuden, yksittäisiä kappaleita on vaikea nostaa muiden yläpuolelle. Kuninkaallisten elämää on kuitenkin yksi sellainen. Siinä kuvataan ruusuiselta kuulostavaa aristokraattista elämänmenoa sen nurjalta puolelta. On juotava viideltä teetä pikkusormi jäykkänä, helteelläkin täytyy pitää kärpännahkaviittaa, pitää olla toisten puettavana, vaikka itsekin osaisi, eikä kruunu päässä voi mennä edes uimarantaan. Musiikillinen puoli muistuttaa perinteistä vanhanajan satumaisemaa ja teatteriseuruemusiikkia viuluineen ja tinapilleineen. Itse tarinassa kuitenkin liikutaan nykyajassa polkupyörällä, prinsessa saa viikkorahaa, tavataan noitaa virka-ajan ulkopuolella ja prinssi on jäänyt koukkuun konsolipelien ihmeelliseen maailmaan. Laulu noidasta on rempseä musikaalityylinen laulu, joka varoittaa noidan katalasta luonteesta ”jos noidan joku ystäväksi ottaa, hattunaan pian käyttää pissapottaa, eikä noitatoimien avulla taikavoimien itseään voi tehdä yhtään paremmaksi”. Noidalla onkin melkoinen Loitsu, kun hän tekee karmean keitoksen, jossa muhii rupikonnaa, kieletön käärme, liskon limaa ja rotan räkää. Muitakin musiikkityylejä kuin vanhanajan kerronnallista sävelmää levylle mahtuu. Esimerkiksi Prinssin kaipuu on mainiota iskelmää, jossa hän haikeamielisesti pohtii valintojaan ja prinsessan jättämistä muiden kiinnostuksen kohteiden, kuten Nintendo Wiin ja potkunyrkkeilyn, alle.
Satukirjan lopusta löytyvät erikseen kappaleiden sanoitukset ja nuotit. Kirjassa ehdotetun teatteriesityksen toteuttamisen näkökulmasta kappaleiden instrumentaaliversiot olisivat olleet levylle oivallinen lisä. Vaikka kokonaisuudessaan teos on erittäin taitavasti riimitelty ja soitettu, toimii se varmasti paremmin näyttämöltä esitettynä kuin kirjasta ja levyltä seurattuna.
A-J Luhtavaara ja Jerkka Laakkonen