
”Hyvät Jellonagaalan juhlavieraat,
Lastenmusiikki tarjoaa lapselle monitasoisia elämyksiä – sävelten, äänten ja melodioiden taikavoimaa, aineksia kielelliseen kehittymiseen, rytmitajun ja luovuuden, mielikuvituksen eläviä rakennuspalikoita.
Yhdessä musisointi edistää yhteistyökykyä, luo kestäviä emotionaalisia siteitä lasten ja aikuisten välille sekä antaa mahdollisuuden siirtää arvokkaiksi koettuja perinteitä sukupolvelta toiselle.
Musiikin maailmaan eläytyvä lapsi heittäytyy olemaan oma itsensä täysin pidikkeettä. Musiikin maailmassa hän laulaa, liikkuu, elehtii, tanssii ja soittaa – tehden tämän kaiken omalla, yksilöllisellä tavallaan – toisin kuin yksikään toinen lapsi. Lastenmusiikin parissa vietetyt hetket rohkaisevat lasta vapaaseen itseilmaisuun, joka vahvistaa persoonallisuuden ja itsetunnon kehittymistä.
Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus saada nauttia juuri lapsille luodusta musiikista, sillä mikään muu taiteenlaji ei voi korvata musiikin lapselle mahdollistamia kokemuksia ja muistijälkiä.
Lastenmusiikin tekijöiden työ on äärimmäisen arvokasta sekä vähintäänkin yhtä vaativaa kuin aikuistenmusiikin tekeminen. Taianomaisen Narnia-fantasiasarjan luoja, kirjailija Clive Staples Lewis on todennut:
”Kirja ei ansaitse tulla kymmenvuotiaan lukemaksi ellei se yhtä suurin tai jopa suuremmin ansioin kelpaa viisikymmenvuotiaan ja jopa sitä vanhemman lukemaksi.”
Tämä sama viisaus pätee oivallisesti myös lastenmusiikkiin. Laadukkaasta lastenmusiikista nauttivat kaikenikäiset, koko perhe yhdessä, löytäen samoista tutuistakin kappaleista yhä uusia sävyjä ja merkityksiä, yhä uudenlaisen inspiraation lähteitä.
Suomalainen juurekas, omaääninen, hienoviritteinen, alati uutta luova lastenmusiikkikenttä on meille kaikille valtava aarreaitta, jonka lumovoima on ehtymätön. Siitä kiitos kuuluu jokaiselle teille lastenmusiikkialan upealle ammattilaiselle.
Toivotan teille kaikille mitä ikimuistoisinta lastenmusiikin juhlailtaa!
JENNI HAUKIO
Lastenmusiikkipäivän suojelija.”