
Virallista Lastenmusiikkipäivää vietetään tänä vuonna maanantaina 20.11.2023. Tuolloin järjestetään kuudennen kerran tapahtumia lastenmusiikin kunniaksi. Päivän aikana kuullaan juhlakonsertteja, vietetään lastenmusiikkiseminaaria ja palkitaan lastenmusiikintekijöitä Jellonagaalassa. Vuoden 2024 Lastenmusiikkipääkaupungiksi on valittu Jyväskylä ja Lastenmusiikkipäivän tilaisuuksia juhlistetaan tämän vuoksi Jyväskylän kaupunginteatterilla.
Lastenmusiikkipäivän valmistelut ovat jo täydessä käynnissä ja Lastenmusiikki ry kutsuukin kaikki iloitsemaan lastenmusiikista! Juhlapäivän ympärille yhdistys järjestää monenlaista tilaisuutta ja päivän tarkoituksena on innostaa kaikkia lastenmusiikin pariin. Lastenmusiikkipäivään kuuluu ohjelmaa niin ammattilaisille kuin perheille.
Vuoden 2024 lastenmusiikkipääkaupunki on Jyväskylä ja siksi päätapahtumat vietetään tänä vuonna Keski-Suomessa. Vuodeksi kerrallaan myönnettävällä Lastenmusiikkipääkaupunki-tunnustuksella Lastenmusiikki ry haluaa nostaa esiin kuntien roolia lastenmusiikin edistäjinä sekä kannustaa kyseistä kuntaa jatkamaan lastenmusiikkimyönteisellä tiellä myös tulevina vuosina.
– Iloitsemme lastenmusiikkipääkaupungin tittelistä. Se on kunnianosoitus, joka tulee näkymään monella tavalla alueellisessa lastenkulttuurityössä, toteaa Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden koordinaattori Marjo Tiainen-Niemistö.
Perheille ja lapsille tarkoitetut juhlakonsertit järjestetään marraskuussa Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Kahdessa konsertissa esiintyvät Mimmit, Pentti Rasinkangas, Klovni Dodo, Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis ja Jyväskylän musiikkiluokkien kuoro.
Juhlapäivän kruunaa jo perinteeksi muodostunut Jellonagaala. Tämä gaala on lastenmusiikin oma juhlagaala, jossa palkitaan vuoden aikana ansioituneita lastenmusiikin tekijöitä ja esittäjiä. Palkittavien lastenmuusikoiden lisäksi Jellonagaalassa julkistetaan myös vuoden 2025 lastenmusiikkipääkaupunki.
Juhlakonsertit, lastenmusiikkiseminaari ja Jellonagaala striimataan Jyväskylästä kaikkien nähtäväksi. Lastenmusiikkipäivän tapahtumien yhteistyökumppaneina toimivat tänä vuonna Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut, Konserttikeskus sekä Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry. Juhlakonsertit on osa Konserttikeskuksen 60-vuotisjuhlien juhlakonserttisarjaa.
Lastenmusiikkipäivä aloittaa valtakunnallisen lastenmusiikin juhlaviikon. Juhlaviikkoon voivat osallistua kaikki toimijat ympäri Suomen. Lastenmusiikki ry haastaa kaupungit, kunnat, koulut, opistot, yhdistykset ja yritykset mukaan järjestämään saavutettavia lastenmusiikkitapahtumia ja -konsertteja 20.-26.marraskuuta välillä. Lisätietoja tapahtumien järjestämisestä voi tiedustella Lastenmusiikki ry:ltä. Tarjotaan lapsille ja perheille mahdollisuuden lastenkulttuurin ja -musiikin kokemiseen kautta maan!
Lastenmusiikki ry on vuonna 2018 perustettu yhdistys, joka pyrkii edistämään sekä lastenmusiikin että lastenmusiikintekijöiden asemaa yhteiskunnassa. Yhdistys haluaa lisätä lastenmusiikin tietoisuutta kansallisella tasolla ja kehittää Suomessa tapahtuvaa lastenmusiikkikulttuuria ja –toimintaa.
Lisätiedot:
Maiju Kopra
Lastenmusiikki ry:n puheenjohtaja