
Pulun unelma-orkesteri on esiintynyt kaikenlaisissa lastentapahtumissa, festivaaleilla, päiväkodeissa ja puistoissa jo yli kymmenen vuoden ajan.
Pulun mukaansa tempaava ja opettavainen show on otettu riemulla vastaan ja sekä lapset, että aikuiset ovat lähteneet musiikin riemuun mukaan upeasti!
Pulu on esittänyt omia eläinaiheisia kappaleitaan pienemmissä tapahtumissa yksin ja isommissa tapahtumissa 4 henkisen bändin voimin.
Pulun unelma-orkesterilla ei ole vielä julkaisuja, mutta ensimmäinen levy on tekeillä.
Yhteystiedot: [email protected]
Teemu Ristseppä 050 4821643