
Maisteri Molto esiintyy muusikkoystäviensä kanssa ympäri Suomen. Omaperäisen musiikinopettajan ohjelmisto koostuu TV:stä tutuista kappaleista sekä uudemmasta musiikista. Kappaleet on sävelletty siten, että lapsen on helppo laulaa mukana.
Molton tanssikoreografiat on tehnyt tanssinopettaja/koreografi Niina Manninen. Esitykset ovat vuorovaikutteellisia eli lauletaan, rytmitellään ja tanssitaan yhdessä. Lisäksi myös opetellaan musiikista uusia asioita ihan vaan siksi, että oppiminen on niin hauskaa!
Maisteri Molto laulaa ja soittaa puhallinsoittimia (klarinetti, bassoklarinetti, tenorisaksofoni ja nokkahuilu). Lisäksi kuullaan huippumuusikoiden soittamana viulua ja sähkökitaraa. Koska Molto seuraa tarkasti aikaansa, on lauluissa mukana myös elektronisia elementtejä, jotka hoitelee keikoilla Läppäri-Liisa.
Maisterilla on mukanaan salkkuja, jotka sisältävät vihjeitä kappaleista. Yhdessä arvuutellaan, mikä onkaan seuraava kappale. Joskus musiikki ja erilaiset tapahtumat vievät Maisteri Molton mukanaan, eikä sekoiluilta aina vältytä. Molto rakastaa musiikkia ja on taitava työssään, mutta välillä hän katoaa omiin maailmoihinsa ja on vahvasti tunteiden vietävänä. Onneksi yleisö ja muusikot saavat hänet palaamaan todellisuuteen ja jälleen laulut soivat – yhdessä!
Yhteystiedot: [email protected]
Facebook: www.facebook.com/maisterimolto
Instagram: @maisterimolto
Tanssityöpajat: www.tanssittava.fi/moltonmuuvit